Taas tänään. Meinasin jälleen sortua mässäilemään, mut onneks se meni taas ohi, luojan kiitos!
Tänään taas sain miettiä kahteen kertaan mitä pitäisi tehdä, enkä siltikään saanu vastausta. Kattelin noita Deadly skinny dokkareita ja kyl siinä itku pääs, varsinkin kun tietää miltä niistä ihmisistä tuntuu. Kamalinta tässä on se, että olisin mielummin sen kokonen kun ne, kun tällanen mitä nyt olen. Tiedän, et mun ei kannattais katsoa mitään tollasta. Ei mitään, mut en vaan voi olla kattomatta. Varsinkin siinä tilanteessa jos alkaa tekemään mieli mässäilyä, niiden katsominen auttaa suuresti ohittamaan sen vaiheen päivästä.
Tuo vaa’alla ravaaminen tekee mut pian hulluksi. Tiedän senkin, että se on aivan turhaa käydä monta kertaa päivässä ”vain tarkistamssa”, sillä paino poukkoilee päivän aikana, mut silti tulee aina ihan tajuton raivo ja itku kun on noussut edes gramman. Mun elämä pyörii ton vaa’an ympärillä, kaloreiden laskemisessa, liikunnan pakossa ja itseni kontroloimisessa.
No tänään sain onneks ainakin Andersonin kanssa asiat jotenkin selviksi. Ei tarvii ottaa siitä enään turhaa stressiä, vaikka toisaalta otan koko ajan. Nää ajatukset mun päästä ei katoa
” Se ei voi rakastaa mua, koska olen tällainen läski, sillä täytyy olla joku toinen, joku kauniimpi ja laihempi, joku parempi kun minä”
Mä haluan luottaa Andersoniin ja osittain luotankin, mut tää sairaus saa koko mun ajatusmaailman aivan selälleen. Mä en pysty ajattelemaan muuta, kun sitä kuinka ruma ja lihava oon ja oon mun päässäni aivan varma mukamas siitä, että niin kaikki muutkin ajattelee. Eihän kukaan voi läskiä rakastaa, eihän?
Tänää huomasin yhen fyysisen oireen tärinän, palelun, huimauksen, väsymyksen ja heikotuksen lisäks. Mun kädet sinertää aivan helvetisti ja on aivan jääkylmät. Välillä sydänkin toki hakkaa miten sattuu, mut ei mua tällä hetkellä kiinnosta muu kun laihtuminen. Tai no, mulla on kaks ääntä mun päässä. Toinen sanoo, että oon aivan älyttömän ruma ja lihava (niinkun olenkin) ja tää ääni on todella, todella, todella vahva, toinen taas sanoo ettei tää ole oikein, että jossain on nyt vika ja tiedät sen itsekin. Joo mä tiedän sen kyllä, tää on toinen kerta kun käyn tätä taas läpi. Mä tiedän, ettei tää johda mihinkään hyvään, mihinkään järkevään tai terveeseen, mut mä haluan vaan olla kaunis. Haluan, että Andersonkin voi olla ylpeä musta
Nyt kun oon saanu tän syömisen kuriin, alotan huomenna liikunnan lisäämisen. Jos ei ulos huvita mennä niin sisällä sitten, mut jotain on thetävä tai tuun hulluks!
Mä niin haluisin kertoa Andersonille kaiken, mut mä tiedän ettei se ymmärrä. Se on tehnyt sen kerran jo selväksi tokaisemalla:
”Mikset sä edes yritä parantua”
Vittu kehtaakin sanoa jotain tuollasta.
Kerroin Adamille, siis Annen poikaystävälle sillä ehdolla ettei se sano Annelle mitään. Adam on mulle kun veli, sille on helppo ainakin puhua ! Faijakin kävi täällä ja hain taas lisää 4kcal/100ml energiajuomia ja ostin raejuustoa 70kcal/100g, siin on kolmen päivän ruoka.
Tein tänään vatsalihaksia yli tuhat (jes), olen tyytyväinen, mut se loppu siihen kun vatsaan alko sattuu niin paljon et aloin itkee, kirjaimellisesti. Jalat on niin kipeet, ettei kykene kunnolla kävelemään enään ja sydän hakkaa varmaan kahtasataa, rintaan meinaa pistää ja tunnen ja jopa nään sen kun sydän hakkaa, rinta kohoilee aivan tajuttomasti. Selkään särkee ja kädet on jäässä. Nyt se joka kirjotti jollekkin keskustelupalstalle ”Anoreksia on jokanaisen unelma”, nimenomaan näillä sanoilla, saisi kirjaimellisesti suksia vittuun.
Mä meen suihkuun ja koitan hetken rauhottua….
Wer schön sein will muss leiden, mein kind
-Spieluhr-
